Minulla oli tuossa vuosi sitten todella kova lenkkeilyinnostus, joka kuitenkin hiipui ajan myötä. Varsinkin talven pimeimpänä aikana joulukuusta tammikuuhun oli todella paha kaamosväsymys. En oikeasti meinannut jaksaa tehdä mitään. Mutta nyt, kun aurinko alkaa paistaa enemmän, tulee heti paljon energisempi olo. :) Päätin sitten herätellä tuota juoksuinnostusta ja luonnollisesti otin kaveriksi Mallan.

Ensimmäisen juoksulenkkimme teimme viime lauantaina. Ehkä noin pari kilometriä juoksimme silloin. Malla ei normaaleilla hihnalenkeillä turhaan kiirehdi, vaan kulkee yleensä nenä maassa. Siispä sitä piti aluksi vähän kannustaa juoksemaan, mutta se hoksasi jujun aika nopeasti. Kehuin sitä siis silloin, kun se juoksi edelläni ja veti vähän. Menomme oli siis vähän kuin canicrossia, mutta vetovyön tilalla oli tavallinen talutin (koska emme vielä omista vetovyötä). Tuontyyliseen juoksemiseen yhdistin käskyn "juostaan".

Tänään koulun jälkeen sää oli jälleen täydellinen, ja se oikein kutsui lenkkipoluille. Kun sidoin luottolenkkareitani jalkaan, Malla taisi arvata minne olimme matkalla, sillä se alkoi heti suorastaan pomppia innosta. Juoksimme tällä kertaa vähän pidemmän lenkin Syynimaalta Pyykösjärven kautta Kaijonharjuun ja takaisin. Arvioisin matkan pituudeksi noin 3-4 kilometriä. Malla juoksi nyt paljon innokkaammin ja tuntui jo tajunneen juoksemisen idean. Annoin se kuitenkin välillä pysähtyä haistelemaan.

Paluumatkalla kävelimme yliopistoalueen läpi. Väkeä oli melkoisesti liikkeellä siihen aikaan, eikä juoksemisesta tullut oikein mitään. Siinä kävellessämme opetinkin Mallalle uuden käskyn tuon "juostaan" rinnalle: "Nyt kävellään" (eli Malla kävelee rauhassa ja vetämättä vierelläni). Kätevää, jos kesken juoksulenkin joutuukin keskelle ihmispaljoutta. :D

Nyt parin juoksulenkin jälkeen voisin jo sanoa, että tästä tulee meille rutiini. Omistajalla kunto kohoaa ja Malla on kotiinpaluun jälkeen mukavan väsynyt. Jää minullekin vähän luppoaikaa.